perjantai 4. joulukuuta 2015

Kuusimarenkeja




Bongasin pinterestistä jossain vaiheessa syksyä kuvan kuusen muotoisista marengeista ja heti tuli sellainen olo, että näitä on testattava ennen joulua. Googlettelu toi suomenkielisiäkin reseptejä esiin ja koska näistä tuli ihan superhyviä, haluan jakaa ohjeen täälläkin.

Omat marenkini toteutin siis seuraavalla ohjeella:
Tarvitset
- 3 kananmunan valkuaista
- noin 2dl sokeria
- vihreää elintarvikeväriä
- lisäksi koristeluun tähdenmallisia ja perinteisiä nonparelleja

Vaahdota munan valkuaiset vaahdoksi. Testaan aina itse kääntämällä kulhon nurinpäin onko vaahto valmista. Sen kyllä huomaa kun valkuaiset ovat tarpeeksi vaahtoutuneet. Lisää sokeri pieni määrä kerrallaan vaahdon joukkoon koko ajan sekoittaen. Vaahdon tulee olla kiiltävää ja kovaa. Lopuksi joukkoon lisätään vielä elintarvikeväriä sen verran, että marenkivaahdosta tulee halutun väristä. Aloitin lisäämällä vihreää väriä pienen lorahduksen, mutta lisäsin samaiset määrät vielä pariin otteeseen ja siltikin marengeistani tuli aika vaaleanvihreitä. Aloita siis pienellä värimäärällä ja lisää tarvittaessa lisää. Marenkia kannattaa vaahdottaa vielä värin lisäämisen ajan, näin se ei lässähdä. Sitten vain pursotellaan uunipellille pieniä kuusia. Mulla oli käytössä tähdenmallinen pursotin ja kuuset syntyivät pursottamalla ensin pellille yksi nokare ja sen päälle vähän pienempi ja vielä vähän pienempi nokare. Ennen uuninlaittoa koristelin vielä kuuset laittamalla latvoihin tähden malliset nonparellikoristeet ja ripottelemalla päälle perinteisiä pyöreitä nonparelleja. Uuni 90 astetta ja paistetaan noin 1 tunti 30 min. Minulla uuni oli päällä yhteensä tunnin ja vartin ja sen jälkeen otin lämmön pois ja annoin marenkien paistua jälkilämmössä vielä puolisen tuntia. Riippuu varmasti uunistakin, kannattaa kurkkia välillä mitä siellä uunissa tapahtuu.

Näistä tuli niin hauskoja, että saatanpa kääräistä kuusimarenkeja tänä vuonna myös joulupaketteihin. Näiden kun pitäisi säilyä ilmatiiviissä purkissa parikin viikkoa, joten ovat mitä mainioin lahjavinkki. Ja niin hyviä, tämä testi-erä hupeni ainakin hurjaa vauhtia!

Ei kommentteja: