torstai 12. marraskuuta 2015

Ostoslista Tampereen Kädentaitomessuille

Tampereella järjestetään taas viikonloppuna jokaisen käsityöläisen vuoden kohokohta eli Suomen Kädentaito -messut. Olen käynyt messuilemassa nyt parina vuonna ja joka vuosi yllätyn messuhallin suuruudesta ja näytteilleasettajien määrästä. Harvemmin olen varannut itselleni mitään messubudjetteja, mutta tänä vuonna ajattelin pitää ostokset jollain tasolla järkevinä. Niinpä koostin itselleni pienen ostoslistan siitä, mitä lähteä messuilta etsimään tänä vuonna. Tunnen kyllä itseni ja olen ihan varma, että niitä heräteostojakin tulee tapahtumaan, mutta jospa listan kanssa heräteostostenkin määrä pysyisi järkevänä. Messuilta lähdetään siis etsimään seuraavia:


1. Betonimassaa. Betonikoristeet taitavat edelleenkin olla aika pinnalla ja minäkin haluaisin jouluksi jotain betonista kotiin. Ajattelin aloittaa siis betonisista kynttilänjaloista ja sitä varten tarvitsen betonimassaa. Sinellin nettisivuilta löytyi tämä tuote ja Sinelli on messuilla mukana myöskin, eli joko sieltä tai sitten joltain muulta askartelutarvikkeiden tarjoalta yritän betonimassaa etsiä.

2. Ohutta pellavalankaa. Pella -lankaa olen käyttänyt aiemmin nypläykseen, mutta koska tänä syksynä en kurssille ilmottautunut, menee lanka jouluvalopallojen materiaaliksi. Viime vuonna askartelin itselleni valopallot ja jo silloin vanhempani toivoivat ensi jouluksi valoja heillekin. Äiti lähtee mukaani messuille, joten eiköhän me jokin lanka löydetä, josta valoja lähdetään tekemään. Toiveena on vähän tiiviimmät valot kuin omani. Tästä mieleen, vesi-ilmapalloja pitäisi ostaa myös lisää, mutta niitä tuskin messuilta löytyy.

3. Ohjekirjoja. Viime vuonna messuilla oli ainakin hyviä kirjatarjouksia ja muutaman kirjan ostinkin. Vaikka noita käsityökirjoja on tullut töidenkin kautta aika paljon kotiin kannettua,  niin kyllä mun kirjahyllyyni aina muutama uutuus mahtuu. Eli jos joku kiva kirjatarjous löytyy niin kirjahyllyyn saa tuoda lisää täytettä. Lisäksi noita kirjoja on aika kiva selata jo kotimatkalla bussissakin!

4. Roosa nauha -lankaa ja uusi ohjekuvasto. Edelliset kuvastot multa löytyy ja tuon uusimmankin haluaisin. En ole sitä vielä mistään ostanut, joten sen ainakin haluaisin messuilta hankkia. Ehkäpä myös joku kiva väri Roosa nauha -lankaa päätyy ostosteni joukkoon. Näitä lankaostoja on muuten kyllä vältettävä, kotoa löytyy lankaa enemmän kuin ehdin neuloa! Tämä tulee olemaan kyllä vaikea osa messuja, miten välttää kaikki ihanat lankakerät?

5. Askartelumassaa. Nimenomaa valkoista. Ja sellaista, mikä mielellään sopii lyhtyihin, on helppoa käsitellä ja kuivuu suhteellisen nopeasti. Tämäkin joulukoristeaskarteluihin. Oi että, nää jouluasiat pyörii mielessä päivä päivältä yhä enemmän ja enemmän!

6. Jouluisia kartonkeja. Joulusta kun tuli puhetta, niin joulukortteja oon myös alkanut jo miettimään. Malli mulla on jo melko selvänä mielessä ja osa materiaaleistakin löytyy varastojen kätköistä. Jotain jouluisia kartonkeja vielä kaipailisin kivoilla kuvioilla ja uskon että messuilta voisin löytää etsimäni.

Semmoinen ostoslista siis. Messuilemaan me lähdetään vasta sunnuntaina eli toivottavasti näytteilleasettajilta löytyy vielä silloinkin hyvin myytävää. Edellisten vuosien kokemuksella sanoisin että kyllä löytyy. Ja ihan varmasti niitä sorrun heräteostoksiinkin. Toivottavasti sentään osa ostoslistan tuotteista tarttuu myös mukaani. Kooste löydöistä tulee kyllä varmasti messujen jälkeen, mahtavaa messuviikonloppua kaikille messuille lähtijöille! Mä odotan jo ihan innoissani!

Ei kommentteja: