sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Joulun asuhaaveita

Kuumetauti selätetty ja voi jestas, että olikin tylsää makoilla viikon verran vain sohvalla! Tukholman matkakin jäi tekemättä, toisaalta onneksi ei lähdetty matkaan, sillä vaikka maanantaina vähän harmittikin, niin en kyllä olisi ikinä selvinnyt tiistaipäivästä poissa kotoa. Ehtiihän sitä reissuun sitten joskus myöhemminkin. Perjantaina päätin että nyt saa riittää ja kuumenäkymiä ei olekaan näkynyt sitten perjantai-illan. Mielentilastako tää sairastelu olikin kiinni? Tuskin nyt sentään ja onhan vielä tämä kiva yskä riesana, mutta nyt viikonlopun aikana on jatkanut jo vähän muutakin kuin vain Gilmoren tyttöjen katselua, joita muuten ehdin katsomaan kokonaiset kolme kautta tässä kipeänä ollessani. Koska jouluostoksetkin jäivät vähän viime tippaan niin harrastinpa sentään taas tätä haaveiluostoksia ja kokosin muutamat haavekollaasit jouluaaton asuista.


Tämä ensimmäinen olisi sellainen, joka päällä lähtisin aattoaamuna sukulaisten luokse lahjakierrokselle. Simppelit mustat housut ja kengät yhdistettynä punaiseen paitaan ja lämpöiseen villatakkiin. Korviin vähän blingiä ja huivi kaulaan vielä ja olisin valmis kyläilyyn. Valitettavasti tänä vuonna jää aaton sukuloinnin välistä kun työt kutsuvat, mutta jos olisin lähdössä niin jotain tämän tapaista haluaisin päälleni pukea. Punainen paita tuo jouluista tunnelmaa ja muuten asu on siisti ja kyläilylle sopiva.


Seuraava asu olisi sitten se aattoillan asu. Kun sukulaiskierros on tehty, päälle voisi pukea vielä vähän juhlallisempaa ja itselleni se juhlallinen pukeutuminen tarkoittaa hametta. Yhdistäisin punaiseen hameeseen valkoisen t-paidan ja sen päälle heittäisin vielä paksun villatakin. Mustat paksut sukkahousut ja nilkkurit olisivat asuun myös sopivat. Pieni kultainen rusetti vielä päähän, tuomaan vähän sitä lapsenmielisyyttä, jota jouluna ehdottomasti täytyy aikuistenkin vähän viljellä. Ja olisin valmiina syömään hyvin ja odottelemaan sitten joulupukkia saapuvaksi. Tässä asussa voisi vielä leikkiä muutamat tonttuleikitkin kuusen ympärillä.


Ja kun kinkut on syöty ja pukki on lähtenyt takaisin kohti Korvatunturia, on aika vetää päälle vähän mukavampaa pyjaman muodossa tietenkin. Tässä asussa olisi hyvä linnottautua suklaarasian kanssa sohvan nurkkaan katsomaan jotain jouluista hömppäleffaa ja myöhemmin illalla hipsiä neuletossut jalassa keittiöön nappaamaan vielä pieni pala sitä kinkkua. Tuo laukku on tosi söpö, ja sinne voisi kätkeä hyvin neulelankaa ja puikot, jos vaikka aattoiltana olisi taas aikaa neuloakkin hieman. Kaikki kollaasien vaatteet ja asusteet bongailin H&M:n verkkokaupasta.

Ei kommentteja: