keskiviikko 5. marraskuuta 2014

On mulla yksi toivomus nyt sulle Joulupukki...


... tai sitten pikkuisen enemmänkin kuin vain yksi

Päästiin vihdoin marraskuuhun ja sehän ei tarkoita mitään muuta kuin haaveiluja jo siitä lähettyvillä siintävästä joulusta. Alle kaksi kuukautta enää, jee! Hain vanhempieni luota eilen uudet jouluvalot, jotka olisi tarkoitus iskeä tuonne parvekkeelle joku päivä ja pikkuisen tekisi mieleni kaivaa jo punaista verhojen ja tyynyjen muodossakin esiin. Tänä vuonna tuskin ostelen juurikaan mitään uusia sisustusjuttuja jouluksi, tosin haaveilen jouluisesta verhosta myöskin keittiöön ja yksi viime vuotinen DIY-tyynyprojekti jäi tekemättä eli sen voisi toteuttaa jossain muodossa täksi jouluksi. Vaikka ei meidän sohva kyllä kaipaa yhtään uutta tyynyä, varsinkin kun mies tykkää rötvätä kaikki kauniit tyynyasetelmani samantien yhdeksi myttykasaksi. Joulukorttitarvikkeita kävin hakemassa alkuviikosta ja vauhtiin pitäisi päästä pikkuhiljaa. Haaveilin myös kirjailevani ruokapöydälle jouluiset tabletit, mutta luulen tämän olevan sillainen projekti joka jää kyllä odottelemaan tulevia jouluja. Tai katsotaan nyt.

Marraskuun alku tarkoittaa toki joululahjahaaveilujen aloittamistakin. Keräilin yllä olevaan kollaasiin tämän vuoden lahjahaaveitani ja tein huomion viime ja edellisvuoden listoihin nähden, mähän toivon joka joulu kovin samantapaisia asioita! Tänäkin vuonna listalle päätyi vähän astioita, pussilakanoita, mukava pyjama (noi housut on vaan ihan mahtavat!) sekä jotain pientä extraa. Tänä vuonna extratoiveet liittyvät viime vuonna saatuun kameraan, nyt kun olen vuoden kuvaillut käsivaralla, totesin että jalustan hankkiminen voisi olla ihan hyvä idea. Yhden höpsöttelynkin laitoin listalle mukaan, näin yksi päivä näyteikkunassa tuollaisen esi-isä-muumi pehmon ja voi että, suloisempaa saa kyllä hakea! Tämä on pakko saada! (mahdanko mä koskaan kasvaa aikuiseksi?!) Tänäkin vuonna se suurin toive liittyy kuitenkin siihen jouluntunnelmaan. Tavaroista siis viis, mutta voiskos tänä jouluna olla lunta. Tänä jouluna joudun viettämään myös osan aattopäivästä töissä ja sen jälkeen toivon että voin joulu- ja tapaninpäivän viettää vaan rentouttavaa joululomaa. Syödä suklaata ja möllötellä vain. Se on sitä joulunrauhaa parhaimmillaan!

Takaisin vielä kuitenkin tuohon toivelistaan: 1. Arabian Piilopaikka tarjoilukulho on kuvioitu ihastuttavasti 2. H&M:stä löytyi kiva laukku, jonne mahtuisi ehkäpä jopa läppärikin 3. Vaatetoiveita ei pidä unohtaa, neule Cubukselta 4. Pieni ja pörröinen esi-isä Muumi-pehmo 5. Suloiset rusettitossut löytyivät nekin H&M:ltä, tämmöiset voisi melkein neuloa itsekkin 6. Martinex:lta löytyi punatulkkukulho, sopisi yhteen jouluisen punatulkkuverhoni kanssa (näitä taidan kyllä käydä hakemassa jo itse ennen joulua) 7. Taikamuumi-pussilakana Finlaysonilta 8. Pyjama H&M 9. tässä varmaan se tarpeellisin toive eli kameraan jalusta ettei käsi enää tärrää kuvia piloille.

Loppuun vielä yksi extra-lahjatoive joka sai meikäläisen kiljumaan maanantaina ääneen kun tämän bongasin Hobbyhallin kuvastosta. Minions-pussilakana olisi tälle hömelölle oikein sopiva lahja myöskin. PAKKO SAADA!

Ei kommentteja: