lauantai 6. syyskuuta 2014

Örkkipatalaput


Taisinkin jo mainita että elokuun viimeisenä viikonloppuna vietettiin kesän päätösjuhlia enoni saaressa. Saareen on kesän aikana kunnostettu mummon mökki ja koska jotain pientä viemistä oli ajatuksina juhliin viedä, ajattelin että ompelen mökkin keittiöön uniikit patalaput. Eno on ollut jo pidempään ihastunut tähän suunnittelemaani Örkki-kankaaseen joten kangasvalinta oli hyvinkin selkeä. Onneksi olen sillon vuosia sitten painanut tätä kangasta jemmaan muutamankin metrin niin että patalaput saatiin toteutettua. Kokoa näille on noin 21cm x 21cm eli aika perus patalapun kokoiset ovat ja sisään laitoin vielä vanulevyä kaksinkertaisena niin eipä ainakaan sormien pitäisi päästä palamaan. Toivottavasti käyttöä löytyy!

Ei kommentteja: