sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Beigevalkoraitasukka



Yksinkertaisen simppeli. Se oli näiden sukkien perimmäinen ajatus.  Käytetään taas pari jämälankakerää ja raidoitetaan sukat yksinkertaisesti. Näissä mentiin siis ohjeella kaksi kerrosta beigeä, yksi kerros valkoista ja toistetaan tarpeeksi monta kertaa. Mietin pitkään millaiset sukat tuosta beigestä keränlopusta haluaisin ja kokeilinkin palmikkoaihetta ensin. Se ei kuitenkaan näyttänyt hyvältä, joten keep it simple ja tehdään perusraitasukat sitten vain. Valkoinen sopii kaveriksi mainiosti ja lopputulos on hyvä.

Se alkaa viikonloppu taas olemaan jo loppupuolella. Tällä kertaa ei ollut mitään suunnitelmia mutta nopeasti nämä pari päivää silti vain kuluivat. Eilen sain yllättäen kutsun töihin pitkästä aikaa ja mielelläni kävin iltavuoron tekemässä, pian vietänkin taas enemmän aikaa kyseisen työn parissa. Ehdittiin me eilen pikaisesti kiertämään kaupungillakin ja tänään tehtiin aamupäivästä pieni kävelylenkki. Muuten on möllötelty sisällä, katseltu sarjoja ja vaan oltu ja nautittu. Mun harjoittelutilanteenikin selvisi viimein viime viikolla, pientä stressiä tässä ollut viime viikot ilmassa, mutta nyt tuntuu jo paljon paremmalta eikä harjoittelua ole jäljelläkään enää kuin kuukausi. Viikot vierii niin hurjaa vauhtia, että äkkiä on koko harjoittelu jo ohi. Olen koko viikonlopun onnistunut jälleen välttelemään jo vähän myöhässä olevien harjoittelutehtävien palautusta ja sen sijaan vaan neulonut ja neulonut, niin että niskat alkavat olla pienessä jumissa. Pakko varmaan pitää vapaailta siitäkin hommasta vaikka ei millään malttaisi. Ehkäpä muutama rivi kuitenkin vielä ja sitten katson niitä tehtäviä, ehkä...

Ei kommentteja: