keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Toisto on tärkeää




Nyt ei ole luvassa mitään uutta, vaan pari toistoa jo entuudestaan nähdyistä töistä. Kummityttö pyysi itselleen samanlaista pöllöpipoa, millaisen tein toisen serkkuni lapselle, itse asiassa kummityttöni pikkuserkulle. Nyt on sukulaistytöillä siis samanlaiset pöllöpipot. Tämä toinen versio syntyi jo vähän vaivattomammin, vaan kyllä edelleenkin tuo pipon virkkaaminen sopivan kokoiseksi tuottaa päänsärkyä. Toinen tupsupipokin syntyi, valkoisesta Hileestä tällä kertaa. Tästä tuli täysin samanlainen kuin harmaastakin versiosta, tupsu vaan on pikkuisen pienempi. Hyvin muuten riitti tuo yksi kerä, viime kertaisessa sössin sen ensimmäisen tupsun ja jouduin ottamaan lankaa toisestakin kerästä. Nyt sain koko pipon siis vain yhdestä. Tämä lähtee pukin konttiin, pienellä riskillä tässä nyt ollaan, jos saaja eksyy tänne lueskelemaan, mutta ehkä yllätys on silti aattona suuri, vaikka kuvan piposta olisi jo etukäteen nähnytkin.

Olen oikeasti tällä hetkellä tosi tyytyväinen. Monet keskeneräiset projektit alkavat olla valmiina ja pian on paljon uutta kirjoiteltavaa. Vielä kun ehtisin päivänvalon aikaan napsimaan kuvia, niin olisin todella onnellinen. Nämä illat kun eivät ole parhaita kuvaukseen. Pahimmat kouluhommatkin on nyt tehtynä ja hei, eihän sitä koulua ole enää edes jäljellä kuin ensi viikko! Mahtavaa!

Ei kommentteja: