sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Tupsupipo



Tämä viikko on ollut neuleiden puolesta surkea! Ja oikeastaan kaiken muunkin puolesta, löysin itseni harmittelemassa joka päivä mitä pienempiäkin asioita ja tuntui että maailma kaatuu niskaan pahasti. Viikonlopun tullen helpotti ja olo alkaa olla jo suhteellisen normaali. Koulun puolesta oli aika rentokin viikko, mutta onnistuin illat (onneksi) lukemaan enkun tenttiin. Perjantaina päätettiin poikaystävän kanssa ottaa paussia karkkilakkoon ja haettiin iso pussi nameja filmtownista. Nappasin kauppareissulla koriini kolme vanhaa kunnon disneyn klassikkoa (juu, minä 24-vee) ja päätettiin viettää leffailtaa. Koska osaan kaikkien disneyn leffojen repliikit ulkoa, on leffaa katsoessa hyvä myöskin neuloskella. Ja yksi pipo tuli illan aikana valmiiksi.

Tämä lanka on siinä mielessä vähän hassua, että se on oikeastaan Novitan Hile-lankaa, ilman niitä hileitä. Meille tilattiin töihin kaksi pussia harmaata Hilettä ja kummastakin pussista löytyi yksi kerä ilman sitä kimallusta. Sain kerät lahjoituksena ja oikeastaan tykkäänkin tästä langasta ilman hileitä. Harmaan sävy on kaunis ilman kimalluksiakin. Ja enemmän minun näköinen, tämä pyryharakka kun ei niinkään kimaltelusta välitä. Pipon malli on simppeli, silmukoita mulla oli 79 ja kutosen puikoilla neuloin. Tehdään vaan 4oikein ja 2nurin koko ajan, tuo nurjan kohta vaihtelee ja saa aikaan tuon "pyörteen". Tupsuistakaan en niin välitä, mutta tämä pipo oikein huusi itselleen tupsua. Toisella kerralla sain sopivan onnistumaan ja kokokin meni aika nappiin. On tämä ihanan lämmin. Taidan alkaa lämpenemään näille pipoille kun niitä tuntuu nyt kovasti syntyvän.

Tajusinpa muuten viikolla tilanneeni alkusyksystä itselleni uuden talvitakinkin (kuvissa) ja sehän on sopiva juuri tähän vuodenaikaan, kun kerran pitää vettä ja tuulta ja lämmittääkin vielä kivasti. Parhainta on tehdä löytöjä omasta vaatekaapistaan! Tänään kävin pitkästä aikaa kurkkimassa kauppojenkin vaatevalikoimaa, kunnon shoppailureissu tuli tehtyä. Muutaman uuden paidan ja yhden hameen löysin. Ikeassakin käytiin ja sieltä tarttui mukaan jotain pientä jouluista, sekä vähän kangasta. Ompelukoneelle istuminen houkuttaisi tällä hetkellä siis kovasti, mutta toisaalta noi venäjän läksyt kaipaisivat huomiotani ehkä vielä kipeämmin. Vaikea päätös.... Toisaalta jos olen oikein nopea niin ehdin tänä iltana vielä kumpaakin, eli koneelta mars pois ja hommiin!

Ei kommentteja: