perjantai 11. lokakuuta 2013

Creeper



 

Virkattu Creeper valmistui pikkuveljelle synttärilahjaksi. Kuka sanoi että 22-vuotiaalle pitää ostaa järkeviä lahjoja?! Mä en ole itse koskaan pelannut Minecraftiä, eikä taida olla velikään vähään aikaan, mutta jossain vaiheessa se oli hänen lempparipelejään. Jo kauan aikaa sitten hän sanoi että sellainen iso creeper olisi kyllä hieno juttu. Ja koska sisko muistaa kaiken, mitä veli on koskaan ääneen sanonutkaan, laitoin ajatuksen muhimaan pari viikkoa sitten. Täydellinen lahjaidea oli valmis. Tämä on virkattu kolminkertaisesta seitsemän veljes langasta: tummanvihreä, keskivihreä ja vaaleanvihreä sekaisin. En olisi ikinä uskonut, mutta sain kaikki kolme kerää uppoamaan tähän lankaa, eli yhteensä noin 450 grammaa! Sisälmys on vaahtomuovia, jota onnekseni löysin paikallisesta muoviliikkeestä. Virkkasin jokaisen palan erikseen eli 6 palaa päähän, 6 palaa vartaloon ja 24 jalkapalaa ja ompelin palat yhteen saumat ulospäin, jolloinka kuutiomainen tunnelma tulee vielä paremmin esiin. Työtuntejahan tähän uppoi jokunen, mutta siltikin projekti oli helpompi mitä alkuun olin kuvitellut. Vaikeinta oli tuon naaman kirjonta, jonka teinkin viidesti uudelleen ennen kuin olin tyytyväinen. Ja onhan se vieläkin vähän vinksallaan, mutta kelpaa kyllä. Ovelasti paketoin lahjan muropaketin sisään, ettei veli vaan arvaisi paketin ulkonäöstä, mitä sisällä on. Veljeni ilme oli kyllä näkemisen arvoinen kun hän lahjansa avasi ja ensireaktio oli että olenko minä ihan itse tämän pienen creeperin tehnyt. Tai itse asiassa, ei tämä edes kovin pieni ole, viimeisessä kuvassa vieressä ovat happyjoe-pullot, niistä ehkä saa vähän mittakaavaa, eli kokoa tällä kaverilla on kyllä yli 30 cm. Veli taisi olla oikein tyytyväinen lahjaansa ja illan mittaan "leikki" sen kanssa useampaan otteeseen. Nyt toivelistalla on kuulemma possuja ja zombeja ja mitä lie muita hahmoja. Odotukset on nostettu korkealle! Mitäpä sitä ei sisko veljensä toiveesta tekisi!

-----------------

Ja sitten niitä muita kuulumisia. Täällä kuulkaas puikot heiluu ja virkkuukoukut huojuu! Koulutehtävät eivät kiinnostaisi yhtään, vaan iltani kuluttaisin niin paljon mieluummin neuloen. Ensi viikkoisen syysloman aikana on kyllä pakko varmasti tarttua itseään taas niskasta kiinni, muuten kouluhommista ei tule taas yhtään mitään. Olen saanut valmiiksikin taas pari työtä, joten eiköhän täälläkin postaustahti taas vilkastu. Parhaillaan keskeneräisiä projekteja ei ole kuin muutama hassu vain, mutta pari uutta aloitettavaa olisi mielessä. Nyt on kuitenkin lähdettävä viettelemään viikon viimeistä koulupäivää luentosaliin, taidanpa napata virkkuukoukun ja vähän lankaa matkaani. Syysloma olisi tarkoitus viettää puoliksi länsirannikolla ja puoliksi lankakaupassa töissä. Eniten odotan sitä, että saan aamusin nukkua. Olen kyllä sitä mieltä, että varhain nouseminen on parasta, sillä pitkään nukkumalla aamut menevät aina hukkaan, mutta loman kunniaksi voisin tehdä asiaan poikkeuksen. Se on varmaan tämä syksy ja katoava valo kun laittaa väsyttämään niin kovasti. Sama juttu kyllä joka vuosi. Vaikka pidänkin näistä viileistä päivistä ja syksyn väreistä, niin tuo pimeys ei ole minua varten. Salaa jo vähän toivonkin lumen tuloa, saataisiin valoisuutta taas. Tosin ei siihen jouluunkaan ole enää niin pitkä aika, jippii! Nyt pompin kyllä taas asiasta niin paljon toiseen, että paras ehkä lopettaa ja alkaa valmistautua siihen kouluun lähtöön!

Hauskaa viikonloppua!

Ei kommentteja: