torstai 19. syyskuuta 2013

Väliaikatietoja

Musta tuntuu, että tällä viikolla päivät karkaa käsistä ja mitään ei ehdi tehdä! Tänään on taas ollut sellainen päivä kun kaikki menee pieleen ja jokainen pienikin asia saa aikaan suurta ärsytystä. Kai sitä kerran viikossa saa viettää känkkäränkkä päivää!?! Nyt päätin kuitenkin, että alan tästä piristyä. Koulu on syönyt tällä viikolla myös melkein kaikki ilta-ajat, joten millekkään hauskalle ei ole jäänyt tarpeaksi aikaa. Kyllä mä voisin päivisin niitä koulun penkkejä kuluttaa, mutta onko niitä läksyjä pakko tehdä vielä iltaisinkin?! Ja jos ihan rehellinen olen, niin luulen että tämä viikko oli kuitenkin vielä sieltä helpoimmasta päästä, eli jatkossa varmasti tahti vain kiihtyy. Koitan palata positiivisin mielen blogin pariin viikonloppuna, tosiaan muutama valmis työ odottaisi kuvaamista. Ja kyllä mä vähän puikkojakin olen ehtinyt heilutella, mutta en selvästikkään omasta mielestäni tarpeeksi. Häiritsee myös suunnattomasti taas se, että blogi jää vähemmälle huomiolle. Täällä mää oon, mutta mä en vaan kerkii kirjottelemaan mitään! Täytyisi koittaa organisoida päivänsä paremmin, niin silloin jäisi varmasti enemmän aikaa kaikelle. Mutta koska tämä päivän ruokapuolikin on jäänyt erittäin heikoksi, niin lähden nyt metsästämään jostain jotain syötävää. Lupaan palata asiaa pian kera uusien kuvien!

Ei kommentteja: